Peilit

K ja hänen tyttöystävänsä ostivat kattohuoneiston Kruununhaasta, Kirkkokatu 5. Tyttöystävä sisusti asunnon. Peilejä oli kaikkialla; eteiskäytävässä ovea vastapäätä, olohuoneessa ikkunoita vastapäätä ja takan yläpuolella. Keittiössä ja makuuhuoneessa oli peilikaapit. Kylpyhuoneessa niitä oli eniten; suihkussa saattoi nähdä itsensä joka suunnasta. K piti asunnosta; tyttöystävä oli kaunis. Iloinen, fiksu ja todella kaunis. Kun ystävät ja sukulaiset tulivat käymään, ihmettelivät peilien määrää. Tyttöystävä sanoi ettei koskaan tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi. Kaveri kysyi, oliko K niin paljon poissa. Tyttöystävä nauroi.

Seuraava syksy oli sateinen. K ja tyttöystävä kävivät Viipurissa. Ihan muuten vaan. Lähtöaamuna pariskunta riiteli. Siis se viereisen huoneen keski-ikäinen pariskunta joka ei onnistunut lapsenteossa. Miehellä oli Bemari ja naisella permis. Auton ympärillä oli jo pimeää kun alkoi sataa. Tyttöystävä hymyili itsekseen ja K katseli sitä ja mietti, että kohta se varmaan haluaa naimisiin. Lapsen ainakin. Mitähän se mietti? Miksei se sanonut mitään? Luuliko se vieläkin, ettei K halunnut edetä suhteessa tai puhua tulevaisuudesta? Vaikka asuntokin oli ostettu jo alkukeväästä. Lopputalvesta. Eikö se tajunnut, ettei enää tavrinnut pelätä että K rakasti sitä ihan tarpeeksi, ettei sen enää tarvinnut pelätä että hän suuttuisi? Ei vaikka tyttöystävä puhuisi lapsesta ja avioliitosta? Vai oliko se oikeasti niin vanhanaikainen että odotti K:n ottavan asian puheeksi? Kosivan? Mikä sitä muka hymyilytti? Saatanan vanhukset edessä ei uskalla ajaa nopeasti...

K lähti ohittamaan. Tie oli liukas ja tuulilasi märkä. Suuttumus kohisi korvissa. Ei kuullut rekan torvea. Se rekka kuljetti sähköjohtoja. Ne johdot eivät vaurioituneet.

Tango.

Wanhojen harjoitukset alkoivat viime torstaina mutta sain parini paikalle vasta eiliseksi. Nyt en voi enää koskaan tanssia tangoa kenenkään muun kanssa; voi ei. Mutta niin tuntuu varmasti jokaisesta, jolla on yksinkertaisesti täydellinen tanssipari. Päätin tehdä puvustani sittenkin kokonaan mustan; on edes joku jippo kun hanskat, korsetti, tukka ja kengätkin ovat mustat. Voi, tästä tulee vielä hauskaa.

Uusia.

Eilen minulla oli koulussa vielä rinnoille ulottuva vaaleanruskea tukka. Tänään aamulla miespuolinen ystäväni huusi pitkän matkan päästä haluavansa panna minua. Yleisimmät kommentit; Amélie, Pulp Fiction ja "Onks toi sun oma tukka?" Nyt pitää vain opetella katsomaan peiliin. Eiköhän se onnistu kun olen puoli vuotta kuvitellut sen.

Tällä viikolla olen neljänä päivänä vähintään kymmenen tuntia koulussa; paljon keikkoja. Kallio on kiva.

Aamutunti peruttu.

Ja sittten pieni ihminen hyppäsi junaan ja sai liukkain liikkein ikkunapaikan. Laiturilla seisoi rakas ihminen vilkuttamassa mutta hän alkoi lukea kirjaa. Tuntien kuluttua vaunussa ei istunut kuin kolme ihmistä; vanha, ruma ja pieni. Vanha joi viiniä, ruma nukkui ja pieni luki kirjaa. Lumikiteet paiskautuivat ikkunaan ja tuuli ulvoi kuin tuskissaan kuolemaa tekevä eläin. Kirjan viimeisen sivun loppuessa aamu olisi jo tullut mutta myrskypilvet peittivät sen syösten lunta sisuksistaan täysin armotta. Pieni ihminen katseli sitä ja tunsi, ettei mitään parempaa ole.

Mitäpä minä voisin enää sanoa?

"Onko tahdittomuuteni hintana oltava meidän ystävyytemme? En voi mitään sille, mitä tunnen sinua kohtaan, mutta kärsisin mieluummin kahdesta Durzan viiltämästä haavasta kuin antaisin tyhmyyteni tuhota välillämme olleen toveruuden. Arvostan sitä liian suuresti."

-Cristopher Paolini: Esikoinen (suom. Tarja Rouhiainen)

- - -

"Mä yritän rakastaa kuin olisin Jumala

mutta olen niin heikko ja välillä vinossa."

-Jippu

- - -

"Jos laulettua saisin lauluni sille

jolle ne kauneimmat kirjoitin, oisko taas aikaa unelmille?"

-Pikku Kukka

- - -

Musiikkia, kiitos!

Onhan se ihan kiva, että lukujärjestyksessä on kahdeksan kurssia, joista neljä on musiikkia. Pelkäänpähän vain etten ensi jaksossa osaa enää opiskella kunnollisesti, vaan milloinkas olisin osannutkaan... Toivottavasti kukaan ei lyö, kun sanon "Arvaa mitä mulla on seuraavaksi!" "Musiikkia?" "Joo!"

- - -

Pidimme eilen bändini kanssa aamunavauksen koululla. Armo ja Kekkosen Anarkistit ei ehkä ole uskottavin mahdollinen nimi bändille mutta suosiota on yllätävän paljon. Olen "keikan" sujumiseen yllättävän tyytyväinen, ottaen huomioon, että treenasimme yhdessä vain kaksi kertaa feat-kitaristimme kanssa. Ilman Niiloa emme olisi tulleet toimeen, hänen lavakäytöksensä vain oli kohtuutonta... Ehkä sitä voisi opetella soittamaan kitaraa ihan oikeasti...

- - -

Lauantai oli ihana päivä, yllättävää kyllä, vaikka kävinkin taas läpi yhden hyvin ikävän tilanteen. Loose identity ja flyygelinsoittoa ennen yötä on ehdottomasti suositeltava yhdistelmä...

Päiviä kulki ohitseni.

Tuli ilta ja tuli aamu. Tuli ilta ja aamu enkä päässyt kirjoittamaan, voi suru! Mutta nyt minä kirjoitan taas. Eilen vaelsin isäni kanssa katsomaan vuorta, jolle emme jaksaneet enää kiivetä. Tahdoin sinne, koska sen nimi on ehkä hauskoin vuorennimi, jonka tiedän; Bom Bögn! Näimme kotkan ja poimimme puolukoita kahdentuhannen metrin korkeudessa. Isäni huomasi jokaisen sienen matkan varrella, koska ne nauravat hänelle. Otimme pidemmän reitin koska se oli mielenkiintoisempi. Isäni kutsui sitä noitametsäksi tai kummitusmetsäksi. Polun loppuosuus kulki vaahterametsn läpi jyrkkää rinnettä alas ohi lehmien, jotka jäivät katsomaan peräämme.

- - -

Illalla lähdin kotoaa koska en jaksanut enää kuunnella sisarusteni valitusta. Pakenin vanhaankaupunkiin, jossa hiivin kenenkään näkemättä vanhojen talojen alla pimeässä. Tänään olin väsynyt. Vai olinko surullinen?

Kohta olen onnellinen.

En eilen tehnyt mitään. Olin kotona vain ja mietin, etten myöhempinä vuosina tule muistamaan, mitä tapahtui. Muistan, miten kovasti tuuli ja miten yllättäen sää muutti mieltään. Loppupäivän paistoi aurinko. äitipuoleni lähti töihin ja jäin yksn. Siskopuoleni tuli koulusta, söi kanssani ja lähti takaisin kouluun. Isäni tuli, söi ja lähti. Kun äitipuoleni tuli töistä, haimme velipuoleni sairaalasta, jossa hän suorittaa oppisopimusta. Lähdin kävelylle järven rantaan ja löysin kauniita kiviä, jotka laitoin taskuuni. Kirjoitin rakkaitteni nimiä hiekkaan. Tämä on kotini. Kun tulin takaisin, siskopuoleni oli ystävänsä kanssa tekemässä läksyjä. Minä ja äitipuoli teimme punaviinikakun. Isä ja velipuoli tulivat kotiin. Join illallisella punaviiniä ja ihmettelin siskopuoleni surkeita perusteluja kasvissyönnille.

- - -

Päivät ovat melko tyhjiä mutta se ei haittaa minua. Kohta voin sanoa olevani onnellinen taas. Mielummin elän vähän valheessa kuin olen onneton mutta on vaikeaa elää aina aika kaukana itsestään.

Kaikki mitä tahdon kertoa sinulle

Heräsin yhdeksältä tekstiviestiin ja huomasin alkavani kallistua teatterilasteni näkökulmaan "kaikki pojat on tyhmiä". Mutta annanpa anteeksi, koska suhtaudun elämään ja sen kulkuun paljon valoisammin kuin olisin suhtautunut kaksi viikkoa sitten. Uskokoon sen, ken tahtoo.

- - -

Ennustin teenlehdistä ihan huvikseni; matka saarilta vuorten taakse nostaa mieleni ja laskee pahat asiat tasolleen. Sieluni ylevöittyköön jotta saisin taas nähdä ympäröivän maan! Nyt ei olisi parempaa lääkettä minulle, kuin etäisyys siihen, mikä minua on painanut; siellä ei kukaan voi viikkojen jälkeen tulla vastaan ja näyttää olevansa oikeassa.

- - -

Kannelmäessäkin oli keltaisia lehtiä. Olen onnellinen siitä, että syksy on kuulas ja valoisa, näen aurinkoa vielä ennen kuin se peittyy kuukausiksi taas loputtoman harmaan alle. Enkä voi ymmärtää, miten maailmassa riittää niin paljon pilviä.

- - -

Lähden kahden tunnin kuluttua lentokentälle.

Ihan vääriä asioita

Koeviikko. Pitäisi olla koe, joka loppuu viimeistään yhdeltätoista ja sitten lähdetään kotiin. Ehkä kavereiden kanssa kaupungille. Sitten mennään kotiin. Mutta ei. Nelli mokoma.

- - -

Schinna ja minä katsahdimme toisimme ja muodostimme huulillamme sanan "valmis?" Laitoimme kysymyspaperit konseptien väliin kuorossa ja napautimme paperit pöytään täsmälleen samaan aikaan ja nousimme. Ehkä uskonnonnumeroni onkin pelastettu.

- - -

Nellillä meni ikuisuus tulla OPK:hon. Tyttöjen pukuhuoneessa luimme repliikkejä ja minä opetin hänet laulamaan. "Lähde hulluille päiville." "En todellakaan lähde. Siellä on vain kaaosta." "Mä ostan sulle jätskin." "No... äh... no, okei." Ostin kahdeksallakymmenellä eurolla kirjoja ja Alphonse Muchan seinäkalenterin vuodelle 2010. Kohtasimme useita kalliolaisia. Sain jäätelön. Kun tulimme takaisin koululle, sade lakkasi. Nellin pääsykokeet alkoivat viideltä ja pian sen jälkeen lähdin kotiin. Ei koeviikolla pitäisi lähteä koululta varttia yli viisi!

Ikkunat on pisaroissa.

Eilen satoi vettä. Tänään satoi vettä. Nyt sataa vettä.

Aamulla sade taukosi, joten lähdin messuun ilman sadetakkia tai -varjoa. Perhemessun saarnan paikalla näytelmäryhmämme esitti pienen näytelmän, jossa puhuttiin lapsista. Näytelmän lopuksi enkelit hyppivät hyppynarua keskikäytävää pitkin pois. Ja kulkueristissä on vyötiäinen.

Vaikka minä hankkisin lapselleni kauniin kodin,

kehittävät leikkikalut ja kaikki vitamiinit,

mutta minulla ei olisi rakkautta,

olisin minä vain tyhjää touhua ja kovia kolikoita.

Kotimatkalla satoi niin paljon että avasin tukan. Tunsin kyllä koti-ikävän. Viikko enää.

Lukemesimis..ssess...sta...?

Filosofian toinen kurssi.

Etiikka.

Baskeri päässä, villapaidassa,

juon harvinaisen hyvää punaviiniä

ja luen filosofiaa.

Äitini nauraa.

Tänään surettaa.

Kuten kaikki hyvä, sekin leiri loppui aikanaan. Matkustettiin veneellä, oltiin pusupainia myöhään yöhön, nähtiin vauvakäärme ja paljon lukkeja, puhuttiin luonnosta, keskusteltiin kauneudesta, askarreltiin yksisarvisia, luontoparkourattiin, syötiin paljon mustikoita, nähtiin tähdenlentoja hartaudessa, hypittiin metsässä, eristäydyttiin tahattomasti, tehtiin laulu, leikittiin maailman parhaita leikkejä, seistiin tuulta vasten, katkottiin kynsiä niin että veri lensi, ylipäätään vietettiin maailman parasta nuortenleiriä. Mutta se loppui.

- - -

Tulin kotiin. Nukuin. Yritin yhä olla onnellinen mutta heräsin. Olit taas unessani enkä enää löydä sinua. Tahdon nähdä sinut, ennen kuin lähden käymään kotona. Tuskin niin kuitenkaan käy, sillä olet mennyt liian kauas ja nyt joudun menemään onnettomana kotiin. Olisin kertonut uutisia.

Naisellisuudesta

Laitoin tänään korkokengät kouluun. Käytän niitä äärimmäisen harvoin ja koulussa kuljen muutenkin mielelläni villasukissa. Kaksi ja puoli numeroa liian suuret Converset viettävät päivänsä kaapissani. Istuimme OPK:ssa muutaman tyypin kanssa ja minä katselin korkokenkiäni ja kommentoin niitä ääneen. Eräs poika sanoi, ettei pidä siitä, kun naisella on korkokengät. En ollut ainoa, joka vastasi olevansa samaa mieltä.

Kolmisen tuntia myöhemmin istuin samassa paikassa, eri seurueessa tosin, ja katselin taas kenkiäni. Nyt aloinkin analysoida omaa naisellisuuttani. Yleensä en pidä itseäni kovin naisellisena; olin juuri edellisellä äidinkielentunnilla vetänyt kasvoni kaulaliinan alle ja sanonut olevani kilpikonna. Minusta se ei ole kovin naisellista. Makoilen koulun portaissa miten haluan enkä muutenkaan katso kovin kriittisesti omaa ulonäköäni ja käytöstäni. Juoksen portaat mieltei aina kaksi askelmaa kerralla. Mutta en minä kyllä enää kovin poikamainenkaan ole; käytän paljon meikkiä ja mekko tai hame on ylläni yhtä tavallinen kuin farkut. Omistan noin neljät korkokengät ja vaatteeni ovat muutenkin selkeästi naistenvaatteita. Silti en ole kovin naisellinen.

Naisellisuus ei taida olla riippuvainen siitä, miten henkilö pukeutuu. Yhtä hyvin voi pukeutua verkkareihin ja isoveljen villapaitaan ja ilmestyä paikalle tukka sotkuisena ilman meikkiä ja silti olla hyvin naisellinen. Vai voiko? Kyllä minun mielestäni voi. Jos äsken kuvattu nainen tulee paikalle ja istuutuu sirosti tuolinreunalle ja ristii jalkansa, on hän huomattavasti naisellisempi kuin henkilö, joka korkokengissä ja sievässä hameessa tukka laitettuna meikit kunnossa röhnöttää sohvalla miten mielii ja kiroaa kuin rekkakuski. Naisellisuudessa on enemmänkin kyse eleistä ja ehkä asennoista, siitä, miten asiansa ilmaisee ja miten itseään kantaa. Tietysti voi myös miettiä, mitä naisellinen nainen voi puhua.

Kenkiä katsellessani aloin miettiä omaa naisellisuuttani, koska silloin tällöin minäkin tunnen itseni viehkeäksi. Niin, kenties "viehkeä" merkitsee jotain naisellisen kaltaista? Kysyin hyvältä ystävältäni "Schinnalta", olenko minä naisellinen. Hän oli hetken hiljaa.

Miksi aina liikaa?

Taivas on taas kesäinen. Surku sinällään, sillä olen jo valmis syksyyn. Äsken valo muuttui kultaiseksi Taivaan Keuhkojen, pilvien, antaessa myöten. Pihan puut, suuri koivu ja pihlajat ja pajut, muuttuivat sallimuksessa kultaisiksi ja koko piha peittyi kuin kauniiseen kupoliin, joka sulki meidät kaiken pahan ulkopuolelle. Pihassamme on lasten hiekkalaatikko, mutta koska kukaan ei enää leiki siinä, se on alkanut maastoutua sitä ympäröivään nurmeen.

Nyt sataa vettä.

Keitin mustaa teetä. Laitoin siihen aivan liikaa hunajaa, sillä Ziggy sanoi, että niin minun on toimittava. En koskaan juo mustaa teetä. Enkä ainakaan laita siihen hunajaa. Enkä mitään muutakaan. Aion käpertyä nojatuoliin saksalaisen nuortenkirjallisuuden ja teen kera. Nykylääketiede on keksinyt parannuksen miltei kaikkeen muttei aidsiin ja tavalliseen flunssaan. Aidsin oireita kyetään tietämykseni mukaan kuitenkin lieventämään, mutta flunssaisena on todella ikävä käydä demoväittelyä tiettyjen realitysarjojen turhuudesta. Sitäkin tein tänään.

Tahdon takaisin synnyinmaahani, palata vuorten suojaan. Siellä puut ovat lähempänä maata ja kadut pehmeät jalkojen alla. Tahdon kiivetä Monte Veritàn rinteitä ja katsoa rajan yli Italiaan. Kaksi ja puoli viikkoa kotiin. Voi kaikkia rakkaitani! sydämeni on kahdessa palassa ja puoliskot ovat satojen ja taas satojen kilometrien päässä toisistaan. Eivätkä ne koskaan saavuta toisiaan.

Lämpimässä

Tiesin kyllä ennalta, että äänenmenetystä seuraa flunssa. Mutta sainpahan ääneni takaisin. David Hume olisi kyllä sanonut, ettei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Noh, deterministinä en hirveästi perusta moisesta. Valistus on sydäntäni lähellä, mutta valitettavan monet valistusfilosofit ajattelivat eri tavalla kuin minä. Hume on loistava esimerkki.

Tänään ennen tuntia ilmaisin filosofian opettajalleni, etten kykene puhumaan. Hän vastasi meille tulevan hiljaisen tunnin. Tunti oli tuskallinen, sillä en kykene kirjoittamaan tarpeeksi nopeasti pysyäkseni keskustelun vauhdissa, mikäli tahdon vierustoverini lukevan vastaukseni takarivistä. Kirjoitin lapulle kysymyksen "miksi?" ja nostin sen pystyyn useammin kuin kerran. Opettaja piti tätä huvittavana. Minä en.

Lähdin kotiin kolmelta, kolme ja puoli tuntia aikaisemmin, kuin olisin halunnut. Mutta äänettömänä ei voi mennä tanssiin tai kuoroon. Vedin toisenkin kaulaliinan tuomaan turvaa ja huolenpitoa ympärilleni. Tunne on ihan miellyttävä. Voisi käpertyä huopiin sohvalle kynttilöiden ja hymyn kera. Rippuu tosin siitä, mitä on päällä. Viinipunainen, sammalenvihreä ja tummanruskea lisäävät lämpöä ja tarvitaan vain villasukat. Silloin on Syksy. Ja silloin voi juoda teetä. Televisio ja tietokone ovat pois päältä ja sydänjuuria myöten meillä on lämmin ja hyvä olla.

Unia

Metrot

tulevat Rautatientorille.

Samaan aikaan.

Kuin Aurinko

tulet sinä idästä.

Kuin sen mentyä

tulen lännestä.

---

Rullaportaiden juurella

huomaan sinut.

Ja minä kun vannoin

etten koskaan, koskaan

lankeaisi eteesi

polvilleni.

---

"Mä mielummin rakastaisin sua

kuin olisin rakastamatta"

Ach ich Plappermaul!

Äiti tuli kotiin Kyprokselta ja toi minulle pienen, käsintehdyn Afrodite-jumalatarta esittävän pronssipatsaan. Ei ihan mitä tahansa turistirihkamaa.

---

Menin "äänenmurroksestani" huolimatta näyttikseen ja tietysti Kati toi sinne kaksi itävaltalaista ja yhden saksalaisen vaihtarin. Päätin puhua niin vähän kuin mahdollista, mutta kun olisi harvinainen mahdollisuus päästä tekemään sitä, mitä eniten rakastaa, on mahdotonta pysyä hiljaa. Pääsin ensimmäistä kertaa improamaan toisella äidinkielelläni, sillä päätin uhrata äänihuuleni ja huomiset kuoroharjoitukset elämäni rakkauksien, näyttelemisen ja saksan kielen, vuoksi. *Voih* huomisesta tulee tuskallinen päivä; puhuminen sattuu, mikä on yltiösosiaaliselle suupaltille todellista kidutusta. Mutta ehkä opimme tästä jotain...

---

Matisse sanoi, ettei hän maalaa päärynöitä

vaan ilmaa päärynöiden välissä...

Hiljaisuudelle

Saksan kuuntelu kertoi bloggaajista. Samana aamuna minulta meni ääni. Voi ei.

Pikkuhiljaa alan huomata, että tulee syksy. Pihan kahdesta pihlajasta toisen lehdet ovat punaiset ja toiset ovat kellastumassa ja mereltä tulee päivä päivältä viileämmin. Lauantaina toivoin, että ulkona olisi ollut kirpeää, joten laitoin villapaidan päälle. Ei olisi tarvinnut. Menin silti aidalle kävelemään. Taivas oli sininen.

Kissani raapi selkääni tassullaan kerjäten huomiota ja ruokaa, mutta niitä vaille jäätyään se meni makaamaan eteisen matolle. Kissoilla ei ole sukunimeä.