Menneestä ja tulevasta.

Aika on kulunut huomaamattani. Helmikuun jälkeen tunne-elämäni on järkkynyt, teatteri vienyt taas sydämeni, koulu aikani ja kirkko kaiken jäljelle jäävän. Mutta niinhän se on ollut jo kaksi vuotta. Onneksi saan kohta kesän takaisin. Parhaan ystäväni tekemät villasukat ovat kuluneet puhki kahdesti.

Tänään italian tunnilla puhui sveitsiläinen mies. Hän on suurlähetystön miehiä ja kotoisin minun kotiseudultani. Hän kertoi 75 minuuttia kaiken mahdollisen Sveitsistä ja näytti videoita, jotka herättivät minussa kammottavan voimakkaan koti-ikävän tunteen. Enää reilu kuukausi odotettavana...

Teemme näyttämöilmaisussa (ensi vuoden teatterissa) Prinsessa Ruususta. On kohtuutonta vaatia laatua kolmessa kuukaudessa kahdeksallatoista amatöörinäyttelijällä. Ensi-ilta koittaa ensi viikon torstaina. Ja tulemme varmasti valmiiksi sitä ennen. Kukaan ei yllättynyt roolistani: pahis. Etukäteisspekulaatiovaiheessa näyttelijätoverit ennustivat roolijakoa ja osuivat oikeaan ainakin minun kohdallani. Mutta Synkkäsilmän rooli on ollut erittäin vaikea; hahmo on muuttunut parin viikon välein, mutta nyt hahmo alkaa asettua ihoni alle. Metodinäyttelemistä en tietenkään kannata, sillä varsinkin pahiksen rooli pitää voida pudottaa heti, kun sitä ei tarvitse. On taitoa repäistä hahmo ylle tyhjästä. Mutta haasteet tekevät roolista entistä nautittavamman...

Kirkolla teimme pääsiäisen alla Pääsiäisvaellus-näytelmää, joka oli rankka rupeama. Se kertoo Jeesuksen viimeisistä päivistä Jerusalemissa kiertäen eri puolilla kirkon tiloja ja pelkästään lavastukseen menee useita päiviä ja öitä. Lopputulos on kuitenkin aina ollut vaivannäön arvoinen. Näytelmä toteutettiin nyt neljännen kerran nuorten ja nuorten aikuisten kokoonpanolla. Olen ollut mukana kolme vuotta ja lupauduin ohjaamaan ensi vuonna, sillä entiset ohjaajat eivät jaksa enää. Tämä ei kuitenkaan taida olla kovin viisasta, sillä samaan aikaan minun pitäisi valmistautua teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin ja lukea ylioppilaskirjoituksiin. Onneksi kirjoitan keväällä vain saksan, italian ja filosofian. Äidinkielen, ruotsin ja englannin suoritan ensi syksynä. Musiikin lukiodiplomi pitänee hoitaa alta pois joulun aikaan. Teatteridiplomin teen vasta loppukeväällä.

Teatteridiplomin käsikirjoitusta pitäisi alkaa rustailla pikku hiljaa, sillä tahdon esittää omaa sydämentuotostani, jonkinlaisen yhdistelmän arkirealismia ja jotain absurdia. Musadiplomi on jo työn alla ja bändi kasassa. Työnimenä toimii Kymmenen laulua Jumalasta. Aion tosissani soittaa pelkkää gospelia ja sellaiseen on Kalliosta hyvin vaikea löytää soittajia. Siksi olen ajoissa liikkeellä ja nyt vain toivon, ettei kukaan peru. Maaliskuussa esitin koulussa aamunavauksessa neljä omaa biisiäni soolona kitaralla. Kaverini tallensi vartin keikan ja olin lopputulokseen niin tyytyväinen, että kehtaan kuunnella tallenteet uudestaan, montakin kertaa.

Voisin tehdä jotain hassua ja alkaa julkaista tässä blogissa myös biisieni sanoja. En vain saa niitä kopioitua suoraan tänne, mutta pitää vain kirjoittaa ne auki. Siitä ei tietenkään koskaan ole haittaa.

Lämpimässä

Tiesin kyllä ennalta, että äänenmenetystä seuraa flunssa. Mutta sainpahan ääneni takaisin. David Hume olisi kyllä sanonut, ettei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Noh, deterministinä en hirveästi perusta moisesta. Valistus on sydäntäni lähellä, mutta valitettavan monet valistusfilosofit ajattelivat eri tavalla kuin minä. Hume on loistava esimerkki.

Tänään ennen tuntia ilmaisin filosofian opettajalleni, etten kykene puhumaan. Hän vastasi meille tulevan hiljaisen tunnin. Tunti oli tuskallinen, sillä en kykene kirjoittamaan tarpeeksi nopeasti pysyäkseni keskustelun vauhdissa, mikäli tahdon vierustoverini lukevan vastaukseni takarivistä. Kirjoitin lapulle kysymyksen "miksi?" ja nostin sen pystyyn useammin kuin kerran. Opettaja piti tätä huvittavana. Minä en.

Lähdin kotiin kolmelta, kolme ja puoli tuntia aikaisemmin, kuin olisin halunnut. Mutta äänettömänä ei voi mennä tanssiin tai kuoroon. Vedin toisenkin kaulaliinan tuomaan turvaa ja huolenpitoa ympärilleni. Tunne on ihan miellyttävä. Voisi käpertyä huopiin sohvalle kynttilöiden ja hymyn kera. Rippuu tosin siitä, mitä on päällä. Viinipunainen, sammalenvihreä ja tummanruskea lisäävät lämpöä ja tarvitaan vain villasukat. Silloin on Syksy. Ja silloin voi juoda teetä. Televisio ja tietokone ovat pois päältä ja sydänjuuria myöten meillä on lämmin ja hyvä olla.

Ach ich Plappermaul!

Äiti tuli kotiin Kyprokselta ja toi minulle pienen, käsintehdyn Afrodite-jumalatarta esittävän pronssipatsaan. Ei ihan mitä tahansa turistirihkamaa.

---

Menin "äänenmurroksestani" huolimatta näyttikseen ja tietysti Kati toi sinne kaksi itävaltalaista ja yhden saksalaisen vaihtarin. Päätin puhua niin vähän kuin mahdollista, mutta kun olisi harvinainen mahdollisuus päästä tekemään sitä, mitä eniten rakastaa, on mahdotonta pysyä hiljaa. Pääsin ensimmäistä kertaa improamaan toisella äidinkielelläni, sillä päätin uhrata äänihuuleni ja huomiset kuoroharjoitukset elämäni rakkauksien, näyttelemisen ja saksan kielen, vuoksi. *Voih* huomisesta tulee tuskallinen päivä; puhuminen sattuu, mikä on yltiösosiaaliselle suupaltille todellista kidutusta. Mutta ehkä opimme tästä jotain...

---

Matisse sanoi, ettei hän maalaa päärynöitä

vaan ilmaa päärynöiden välissä...