Elitismistä.

Kumma, mitä muutokset tunne-elämässä voivat tehdä ihmiselle. Viime yönä suunnattoman ahdistuskohtauksen jälkeen sovin pienen kohtaamisen täksi aamuksi. Ikään kuin karkasin kotoa aamutuimaan ja istuskelin melkein tunnin verran rautatieasemalla. Kävelimme kolme varttia ulkona kylmässä ja huomasin jälleen, miten ihanaa on tukeutua pojan käsivarteen (en käytä korkokenkiä yksinomaan taktisista syistä mutta...). Kahta työtä tekevän yh:n ainoana lapsena, vieläpä opiskelijana, olen tottunut siihen, että raha on yleensä tiukilla, joten en voi ymmärtää miten joku voi asua Bulevardilla. Korkea elintaso on niin kaukana omasta maailmastani, etten juurikaan edes tunne minkäänlaisia elitistejä. No, ne ajat ovat nyt mennyttä. Enkä sure sitä lainkaan.

Kahta tuntia myöhemmin makasin sängyllä sydän kevyempänä kuin kuukausiin ja olin niin onnellinen siitä, ettei kukaan nähnyt. Lisäksi olen kiitollinen huoneeni äänieristyksestä. Yhden aikaan aloin ajatella "ehtisin vielä rautatieasemalle antamaan jäähyväissuudelman". "Ehtisin vielä." "Puoli tuntia, vielä ehtisin." Eikä minua harmittanut ollenkaan kun kello tuli kaksi ja totesin, etten enää ehtisi. Minun oli taas hyvä ja lämmin olla. Joku aika sitten minä ja "pojat" totesimme, etten minä jaa ruokaani kenenkään kanssa. Paitsi jonkun fiksun ja filmaattisen arjalaisen alikersantin kanssa. Olkoonkin, että tämä opiskelee 231 kilometrin päässä ja tulee vain joinakin viikonloppuina Helsinkiin. Voih.

Illalla lähdimme äitini ja hänen miesystävänsä kanssa Kappeliin syömään blinejä. Syötyäni kuluneen vuorokauden aikana vain kaksi palaa leipää, pidin sitä kokeilemisen arvoisena kokemuksena. Äitini oli Kappelissa töissä seitsemän vuotta mutta lähti väljemmille vesille pari vuotta sitten. Pidän rakennuksen arkkitehtuurista suunnattoman paljon mutta Helsingin empirekeskusta akselilla Kruununhaka-Kaartinkaupunki-Punavuori-Eira-Ullanlinna miellyttää minua muutenkin suuresti. En kuitenkaan voisi koskaan kuvitella asuvani siellä päinkään, koska näyttelijänä on niin vaikeaa luoda ihmisenelättävää uraa. Kunhan nyt vain saan sen valkolakin, uskon olevani tarpeeksi kypsä kotona asumiseen että muutan vaikka Pajamäkeen perhetutun alivuokralaiseksi. Mielummin kyllä muuttaisin Kallioon. En tiedä, pitää nyt katsoa, mihin suuntaan elämä kehittyy.

Kohta olen onnellinen.

En eilen tehnyt mitään. Olin kotona vain ja mietin, etten myöhempinä vuosina tule muistamaan, mitä tapahtui. Muistan, miten kovasti tuuli ja miten yllättäen sää muutti mieltään. Loppupäivän paistoi aurinko. äitipuoleni lähti töihin ja jäin yksn. Siskopuoleni tuli koulusta, söi kanssani ja lähti takaisin kouluun. Isäni tuli, söi ja lähti. Kun äitipuoleni tuli töistä, haimme velipuoleni sairaalasta, jossa hän suorittaa oppisopimusta. Lähdin kävelylle järven rantaan ja löysin kauniita kiviä, jotka laitoin taskuuni. Kirjoitin rakkaitteni nimiä hiekkaan. Tämä on kotini. Kun tulin takaisin, siskopuoleni oli ystävänsä kanssa tekemässä läksyjä. Minä ja äitipuoli teimme punaviinikakun. Isä ja velipuoli tulivat kotiin. Join illallisella punaviiniä ja ihmettelin siskopuoleni surkeita perusteluja kasvissyönnille.

- - -

Päivät ovat melko tyhjiä mutta se ei haittaa minua. Kohta voin sanoa olevani onnellinen taas. Mielummin elän vähän valheessa kuin olen onneton mutta on vaikeaa elää aina aika kaukana itsestään.

Tänään surettaa.

Kuten kaikki hyvä, sekin leiri loppui aikanaan. Matkustettiin veneellä, oltiin pusupainia myöhään yöhön, nähtiin vauvakäärme ja paljon lukkeja, puhuttiin luonnosta, keskusteltiin kauneudesta, askarreltiin yksisarvisia, luontoparkourattiin, syötiin paljon mustikoita, nähtiin tähdenlentoja hartaudessa, hypittiin metsässä, eristäydyttiin tahattomasti, tehtiin laulu, leikittiin maailman parhaita leikkejä, seistiin tuulta vasten, katkottiin kynsiä niin että veri lensi, ylipäätään vietettiin maailman parasta nuortenleiriä. Mutta se loppui.

- - -

Tulin kotiin. Nukuin. Yritin yhä olla onnellinen mutta heräsin. Olit taas unessani enkä enää löydä sinua. Tahdon nähdä sinut, ennen kuin lähden käymään kotona. Tuskin niin kuitenkaan käy, sillä olet mennyt liian kauas ja nyt joudun menemään onnettomana kotiin. Olisin kertonut uutisia.

Unia

Metrot

tulevat Rautatientorille.

Samaan aikaan.

Kuin Aurinko

tulet sinä idästä.

Kuin sen mentyä

tulen lännestä.

---

Rullaportaiden juurella

huomaan sinut.

Ja minä kun vannoin

etten koskaan, koskaan

lankeaisi eteesi

polvilleni.

---

"Mä mielummin rakastaisin sua

kuin olisin rakastamatta"