Miksi aina liikaa?

Taivas on taas kesäinen. Surku sinällään, sillä olen jo valmis syksyyn. Äsken valo muuttui kultaiseksi Taivaan Keuhkojen, pilvien, antaessa myöten. Pihan puut, suuri koivu ja pihlajat ja pajut, muuttuivat sallimuksessa kultaisiksi ja koko piha peittyi kuin kauniiseen kupoliin, joka sulki meidät kaiken pahan ulkopuolelle. Pihassamme on lasten hiekkalaatikko, mutta koska kukaan ei enää leiki siinä, se on alkanut maastoutua sitä ympäröivään nurmeen.

Nyt sataa vettä.

Keitin mustaa teetä. Laitoin siihen aivan liikaa hunajaa, sillä Ziggy sanoi, että niin minun on toimittava. En koskaan juo mustaa teetä. Enkä ainakaan laita siihen hunajaa. Enkä mitään muutakaan. Aion käpertyä nojatuoliin saksalaisen nuortenkirjallisuuden ja teen kera. Nykylääketiede on keksinyt parannuksen miltei kaikkeen muttei aidsiin ja tavalliseen flunssaan. Aidsin oireita kyetään tietämykseni mukaan kuitenkin lieventämään, mutta flunssaisena on todella ikävä käydä demoväittelyä tiettyjen realitysarjojen turhuudesta. Sitäkin tein tänään.

Tahdon takaisin synnyinmaahani, palata vuorten suojaan. Siellä puut ovat lähempänä maata ja kadut pehmeät jalkojen alla. Tahdon kiivetä Monte Veritàn rinteitä ja katsoa rajan yli Italiaan. Kaksi ja puoli viikkoa kotiin. Voi kaikkia rakkaitani! sydämeni on kahdessa palassa ja puoliskot ovat satojen ja taas satojen kilometrien päässä toisistaan. Eivätkä ne koskaan saavuta toisiaan.