Musiikkia, kiitos!

Onhan se ihan kiva, että lukujärjestyksessä on kahdeksan kurssia, joista neljä on musiikkia. Pelkäänpähän vain etten ensi jaksossa osaa enää opiskella kunnollisesti, vaan milloinkas olisin osannutkaan... Toivottavasti kukaan ei lyö, kun sanon "Arvaa mitä mulla on seuraavaksi!" "Musiikkia?" "Joo!"

- - -

Pidimme eilen bändini kanssa aamunavauksen koululla. Armo ja Kekkosen Anarkistit ei ehkä ole uskottavin mahdollinen nimi bändille mutta suosiota on yllätävän paljon. Olen "keikan" sujumiseen yllättävän tyytyväinen, ottaen huomioon, että treenasimme yhdessä vain kaksi kertaa feat-kitaristimme kanssa. Ilman Niiloa emme olisi tulleet toimeen, hänen lavakäytöksensä vain oli kohtuutonta... Ehkä sitä voisi opetella soittamaan kitaraa ihan oikeasti...

- - -

Lauantai oli ihana päivä, yllättävää kyllä, vaikka kävinkin taas läpi yhden hyvin ikävän tilanteen. Loose identity ja flyygelinsoittoa ennen yötä on ehdottomasti suositeltava yhdistelmä...

Päiviä kulki ohitseni.

Tuli ilta ja tuli aamu. Tuli ilta ja aamu enkä päässyt kirjoittamaan, voi suru! Mutta nyt minä kirjoitan taas. Eilen vaelsin isäni kanssa katsomaan vuorta, jolle emme jaksaneet enää kiivetä. Tahdoin sinne, koska sen nimi on ehkä hauskoin vuorennimi, jonka tiedän; Bom Bögn! Näimme kotkan ja poimimme puolukoita kahdentuhannen metrin korkeudessa. Isäni huomasi jokaisen sienen matkan varrella, koska ne nauravat hänelle. Otimme pidemmän reitin koska se oli mielenkiintoisempi. Isäni kutsui sitä noitametsäksi tai kummitusmetsäksi. Polun loppuosuus kulki vaahterametsn läpi jyrkkää rinnettä alas ohi lehmien, jotka jäivät katsomaan peräämme.

- - -

Illalla lähdin kotoaa koska en jaksanut enää kuunnella sisarusteni valitusta. Pakenin vanhaankaupunkiin, jossa hiivin kenenkään näkemättä vanhojen talojen alla pimeässä. Tänään olin väsynyt. Vai olinko surullinen?

Kohta olen onnellinen.

En eilen tehnyt mitään. Olin kotona vain ja mietin, etten myöhempinä vuosina tule muistamaan, mitä tapahtui. Muistan, miten kovasti tuuli ja miten yllättäen sää muutti mieltään. Loppupäivän paistoi aurinko. äitipuoleni lähti töihin ja jäin yksn. Siskopuoleni tuli koulusta, söi kanssani ja lähti takaisin kouluun. Isäni tuli, söi ja lähti. Kun äitipuoleni tuli töistä, haimme velipuoleni sairaalasta, jossa hän suorittaa oppisopimusta. Lähdin kävelylle järven rantaan ja löysin kauniita kiviä, jotka laitoin taskuuni. Kirjoitin rakkaitteni nimiä hiekkaan. Tämä on kotini. Kun tulin takaisin, siskopuoleni oli ystävänsä kanssa tekemässä läksyjä. Minä ja äitipuoli teimme punaviinikakun. Isä ja velipuoli tulivat kotiin. Join illallisella punaviiniä ja ihmettelin siskopuoleni surkeita perusteluja kasvissyönnille.

- - -

Päivät ovat melko tyhjiä mutta se ei haittaa minua. Kohta voin sanoa olevani onnellinen taas. Mielummin elän vähän valheessa kuin olen onneton mutta on vaikeaa elää aina aika kaukana itsestään.

Kaikki mitä tahdon kertoa sinulle

Heräsin yhdeksältä tekstiviestiin ja huomasin alkavani kallistua teatterilasteni näkökulmaan "kaikki pojat on tyhmiä". Mutta annanpa anteeksi, koska suhtaudun elämään ja sen kulkuun paljon valoisammin kuin olisin suhtautunut kaksi viikkoa sitten. Uskokoon sen, ken tahtoo.

- - -

Ennustin teenlehdistä ihan huvikseni; matka saarilta vuorten taakse nostaa mieleni ja laskee pahat asiat tasolleen. Sieluni ylevöittyköön jotta saisin taas nähdä ympäröivän maan! Nyt ei olisi parempaa lääkettä minulle, kuin etäisyys siihen, mikä minua on painanut; siellä ei kukaan voi viikkojen jälkeen tulla vastaan ja näyttää olevansa oikeassa.

- - -

Kannelmäessäkin oli keltaisia lehtiä. Olen onnellinen siitä, että syksy on kuulas ja valoisa, näen aurinkoa vielä ennen kuin se peittyy kuukausiksi taas loputtoman harmaan alle. Enkä voi ymmärtää, miten maailmassa riittää niin paljon pilviä.

- - -

Lähden kahden tunnin kuluttua lentokentälle.

Ihan vääriä asioita

Koeviikko. Pitäisi olla koe, joka loppuu viimeistään yhdeltätoista ja sitten lähdetään kotiin. Ehkä kavereiden kanssa kaupungille. Sitten mennään kotiin. Mutta ei. Nelli mokoma.

- - -

Schinna ja minä katsahdimme toisimme ja muodostimme huulillamme sanan "valmis?" Laitoimme kysymyspaperit konseptien väliin kuorossa ja napautimme paperit pöytään täsmälleen samaan aikaan ja nousimme. Ehkä uskonnonnumeroni onkin pelastettu.

- - -

Nellillä meni ikuisuus tulla OPK:hon. Tyttöjen pukuhuoneessa luimme repliikkejä ja minä opetin hänet laulamaan. "Lähde hulluille päiville." "En todellakaan lähde. Siellä on vain kaaosta." "Mä ostan sulle jätskin." "No... äh... no, okei." Ostin kahdeksallakymmenellä eurolla kirjoja ja Alphonse Muchan seinäkalenterin vuodelle 2010. Kohtasimme useita kalliolaisia. Sain jäätelön. Kun tulimme takaisin koululle, sade lakkasi. Nellin pääsykokeet alkoivat viideltä ja pian sen jälkeen lähdin kotiin. Ei koeviikolla pitäisi lähteä koululta varttia yli viisi!

Ikkunat on pisaroissa.

Eilen satoi vettä. Tänään satoi vettä. Nyt sataa vettä.

Aamulla sade taukosi, joten lähdin messuun ilman sadetakkia tai -varjoa. Perhemessun saarnan paikalla näytelmäryhmämme esitti pienen näytelmän, jossa puhuttiin lapsista. Näytelmän lopuksi enkelit hyppivät hyppynarua keskikäytävää pitkin pois. Ja kulkueristissä on vyötiäinen.

Vaikka minä hankkisin lapselleni kauniin kodin,

kehittävät leikkikalut ja kaikki vitamiinit,

mutta minulla ei olisi rakkautta,

olisin minä vain tyhjää touhua ja kovia kolikoita.

Kotimatkalla satoi niin paljon että avasin tukan. Tunsin kyllä koti-ikävän. Viikko enää.