Lukemesimis..ssess...sta...?

Filosofian toinen kurssi.

Etiikka.

Baskeri päässä, villapaidassa,

juon harvinaisen hyvää punaviiniä

ja luen filosofiaa.

Äitini nauraa.

Tänään surettaa.

Kuten kaikki hyvä, sekin leiri loppui aikanaan. Matkustettiin veneellä, oltiin pusupainia myöhään yöhön, nähtiin vauvakäärme ja paljon lukkeja, puhuttiin luonnosta, keskusteltiin kauneudesta, askarreltiin yksisarvisia, luontoparkourattiin, syötiin paljon mustikoita, nähtiin tähdenlentoja hartaudessa, hypittiin metsässä, eristäydyttiin tahattomasti, tehtiin laulu, leikittiin maailman parhaita leikkejä, seistiin tuulta vasten, katkottiin kynsiä niin että veri lensi, ylipäätään vietettiin maailman parasta nuortenleiriä. Mutta se loppui.

- - -

Tulin kotiin. Nukuin. Yritin yhä olla onnellinen mutta heräsin. Olit taas unessani enkä enää löydä sinua. Tahdon nähdä sinut, ennen kuin lähden käymään kotona. Tuskin niin kuitenkaan käy, sillä olet mennyt liian kauas ja nyt joudun menemään onnettomana kotiin. Olisin kertonut uutisia.

Naisellisuudesta

Laitoin tänään korkokengät kouluun. Käytän niitä äärimmäisen harvoin ja koulussa kuljen muutenkin mielelläni villasukissa. Kaksi ja puoli numeroa liian suuret Converset viettävät päivänsä kaapissani. Istuimme OPK:ssa muutaman tyypin kanssa ja minä katselin korkokenkiäni ja kommentoin niitä ääneen. Eräs poika sanoi, ettei pidä siitä, kun naisella on korkokengät. En ollut ainoa, joka vastasi olevansa samaa mieltä.

Kolmisen tuntia myöhemmin istuin samassa paikassa, eri seurueessa tosin, ja katselin taas kenkiäni. Nyt aloinkin analysoida omaa naisellisuuttani. Yleensä en pidä itseäni kovin naisellisena; olin juuri edellisellä äidinkielentunnilla vetänyt kasvoni kaulaliinan alle ja sanonut olevani kilpikonna. Minusta se ei ole kovin naisellista. Makoilen koulun portaissa miten haluan enkä muutenkaan katso kovin kriittisesti omaa ulonäköäni ja käytöstäni. Juoksen portaat mieltei aina kaksi askelmaa kerralla. Mutta en minä kyllä enää kovin poikamainenkaan ole; käytän paljon meikkiä ja mekko tai hame on ylläni yhtä tavallinen kuin farkut. Omistan noin neljät korkokengät ja vaatteeni ovat muutenkin selkeästi naistenvaatteita. Silti en ole kovin naisellinen.

Naisellisuus ei taida olla riippuvainen siitä, miten henkilö pukeutuu. Yhtä hyvin voi pukeutua verkkareihin ja isoveljen villapaitaan ja ilmestyä paikalle tukka sotkuisena ilman meikkiä ja silti olla hyvin naisellinen. Vai voiko? Kyllä minun mielestäni voi. Jos äsken kuvattu nainen tulee paikalle ja istuutuu sirosti tuolinreunalle ja ristii jalkansa, on hän huomattavasti naisellisempi kuin henkilö, joka korkokengissä ja sievässä hameessa tukka laitettuna meikit kunnossa röhnöttää sohvalla miten mielii ja kiroaa kuin rekkakuski. Naisellisuudessa on enemmänkin kyse eleistä ja ehkä asennoista, siitä, miten asiansa ilmaisee ja miten itseään kantaa. Tietysti voi myös miettiä, mitä naisellinen nainen voi puhua.

Kenkiä katsellessani aloin miettiä omaa naisellisuuttani, koska silloin tällöin minäkin tunnen itseni viehkeäksi. Niin, kenties "viehkeä" merkitsee jotain naisellisen kaltaista? Kysyin hyvältä ystävältäni "Schinnalta", olenko minä naisellinen. Hän oli hetken hiljaa.

Miksi aina liikaa?

Taivas on taas kesäinen. Surku sinällään, sillä olen jo valmis syksyyn. Äsken valo muuttui kultaiseksi Taivaan Keuhkojen, pilvien, antaessa myöten. Pihan puut, suuri koivu ja pihlajat ja pajut, muuttuivat sallimuksessa kultaisiksi ja koko piha peittyi kuin kauniiseen kupoliin, joka sulki meidät kaiken pahan ulkopuolelle. Pihassamme on lasten hiekkalaatikko, mutta koska kukaan ei enää leiki siinä, se on alkanut maastoutua sitä ympäröivään nurmeen.

Nyt sataa vettä.

Keitin mustaa teetä. Laitoin siihen aivan liikaa hunajaa, sillä Ziggy sanoi, että niin minun on toimittava. En koskaan juo mustaa teetä. Enkä ainakaan laita siihen hunajaa. Enkä mitään muutakaan. Aion käpertyä nojatuoliin saksalaisen nuortenkirjallisuuden ja teen kera. Nykylääketiede on keksinyt parannuksen miltei kaikkeen muttei aidsiin ja tavalliseen flunssaan. Aidsin oireita kyetään tietämykseni mukaan kuitenkin lieventämään, mutta flunssaisena on todella ikävä käydä demoväittelyä tiettyjen realitysarjojen turhuudesta. Sitäkin tein tänään.

Tahdon takaisin synnyinmaahani, palata vuorten suojaan. Siellä puut ovat lähempänä maata ja kadut pehmeät jalkojen alla. Tahdon kiivetä Monte Veritàn rinteitä ja katsoa rajan yli Italiaan. Kaksi ja puoli viikkoa kotiin. Voi kaikkia rakkaitani! sydämeni on kahdessa palassa ja puoliskot ovat satojen ja taas satojen kilometrien päässä toisistaan. Eivätkä ne koskaan saavuta toisiaan.

Lämpimässä

Tiesin kyllä ennalta, että äänenmenetystä seuraa flunssa. Mutta sainpahan ääneni takaisin. David Hume olisi kyllä sanonut, ettei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Noh, deterministinä en hirveästi perusta moisesta. Valistus on sydäntäni lähellä, mutta valitettavan monet valistusfilosofit ajattelivat eri tavalla kuin minä. Hume on loistava esimerkki.

Tänään ennen tuntia ilmaisin filosofian opettajalleni, etten kykene puhumaan. Hän vastasi meille tulevan hiljaisen tunnin. Tunti oli tuskallinen, sillä en kykene kirjoittamaan tarpeeksi nopeasti pysyäkseni keskustelun vauhdissa, mikäli tahdon vierustoverini lukevan vastaukseni takarivistä. Kirjoitin lapulle kysymyksen "miksi?" ja nostin sen pystyyn useammin kuin kerran. Opettaja piti tätä huvittavana. Minä en.

Lähdin kotiin kolmelta, kolme ja puoli tuntia aikaisemmin, kuin olisin halunnut. Mutta äänettömänä ei voi mennä tanssiin tai kuoroon. Vedin toisenkin kaulaliinan tuomaan turvaa ja huolenpitoa ympärilleni. Tunne on ihan miellyttävä. Voisi käpertyä huopiin sohvalle kynttilöiden ja hymyn kera. Rippuu tosin siitä, mitä on päällä. Viinipunainen, sammalenvihreä ja tummanruskea lisäävät lämpöä ja tarvitaan vain villasukat. Silloin on Syksy. Ja silloin voi juoda teetä. Televisio ja tietokone ovat pois päältä ja sydänjuuria myöten meillä on lämmin ja hyvä olla.

Unia

Metrot

tulevat Rautatientorille.

Samaan aikaan.

Kuin Aurinko

tulet sinä idästä.

Kuin sen mentyä

tulen lännestä.

---

Rullaportaiden juurella

huomaan sinut.

Ja minä kun vannoin

etten koskaan, koskaan

lankeaisi eteesi

polvilleni.

---

"Mä mielummin rakastaisin sua

kuin olisin rakastamatta"

Ach ich Plappermaul!

Äiti tuli kotiin Kyprokselta ja toi minulle pienen, käsintehdyn Afrodite-jumalatarta esittävän pronssipatsaan. Ei ihan mitä tahansa turistirihkamaa.

---

Menin "äänenmurroksestani" huolimatta näyttikseen ja tietysti Kati toi sinne kaksi itävaltalaista ja yhden saksalaisen vaihtarin. Päätin puhua niin vähän kuin mahdollista, mutta kun olisi harvinainen mahdollisuus päästä tekemään sitä, mitä eniten rakastaa, on mahdotonta pysyä hiljaa. Pääsin ensimmäistä kertaa improamaan toisella äidinkielelläni, sillä päätin uhrata äänihuuleni ja huomiset kuoroharjoitukset elämäni rakkauksien, näyttelemisen ja saksan kielen, vuoksi. *Voih* huomisesta tulee tuskallinen päivä; puhuminen sattuu, mikä on yltiösosiaaliselle suupaltille todellista kidutusta. Mutta ehkä opimme tästä jotain...

---

Matisse sanoi, ettei hän maalaa päärynöitä

vaan ilmaa päärynöiden välissä...

Hiljaisuudelle

Saksan kuuntelu kertoi bloggaajista. Samana aamuna minulta meni ääni. Voi ei.

Pikkuhiljaa alan huomata, että tulee syksy. Pihan kahdesta pihlajasta toisen lehdet ovat punaiset ja toiset ovat kellastumassa ja mereltä tulee päivä päivältä viileämmin. Lauantaina toivoin, että ulkona olisi ollut kirpeää, joten laitoin villapaidan päälle. Ei olisi tarvinnut. Menin silti aidalle kävelemään. Taivas oli sininen.

Kissani raapi selkääni tassullaan kerjäten huomiota ja ruokaa, mutta niitä vaille jäätyään se meni makaamaan eteisen matolle. Kissoilla ei ole sukunimeä.