Elättämisestä

Koeviikko taas. Saksan kuuntelu 8:10-9:00. Koe 9:00-10:00. Olin valmis 9:45 ja lopun aikaa kirjoittelin nimeäni paperiin hienommalla käsialalla ja tuijotin kelloa. Kokeen jälkeen kävin suihkussa ja syömässä, ja yhdeltätoista menin nukkumaan. Katkonaisesti nukuttuani nousin ylös hieman ennen kolmea, tukka pystyssä. Tyttöjen vessasta löysin ystäväni ja menimme ostamaan ruokaa. Alasalissa tytöt ottivat valokuvia Iiriksestä ja ilmapalloista. Neljältä menin maskiin ja tulin toisena valmiiksi. Oikean silmäni kyynelkanava taitaa olla vasenta aktiivisempi, sillä siitä valui vettä vielä senkin jälkeen, kun minut oli meikattu. Inhoan kampaustani, sillä se ei pysy kasassa kun lämmittelemme. Mikrofonien testaus kesti pidempään kuin koskaan. 18:30 kaikki olivat valmiina ringissä. "Mitä vittua?!" 19:00 alkoi viides esitys. Osittain se meni todella hyvin ja suoritukset olivat hienoja mutta kaikki näyttelijät olivat sitä mieltä, että energiataso oli aivan liian alhainen ja hyvin moni mielsi työnsä laimeaksi. Minä myös. Meikkien peseminenkään ei ottanut onnistuakseen. Lähdimme koulusta 20:45. Instituutiot elättivät minua tänäänkin.

Olen niin väsynyt, ettei mikään tahdo sujua. Joku kysyi, miten voin. Vastasin suunnilleen näin: "En ole aikoihin nukkunut enkä syönyt kunnolla, viime viikolla dokasin aika paljon, olen onnistunut kämmimään elämäni yksityiskohdat ja saanut sydämeni särjettyä muutama päivä sitten. Eli eipä tässä kurjuutta kummempaa." Ajattelemiseni on menossa huolestuttavaan suuntaan. Päässäni syntyy abstraktioita ihan tavallisistakin asioista kuten musiikista ja ystävistä, ja se on aika pelottavaa. Monta viikkoa sitten mietin, olisikohan minulla vähemmän sydänsuruja, jos nukkuisin enemmän. En ole enää niin varma, mutta menenpä tästä yrittämään.

Teatterista ja solipsismista.

Solipsismi (lat. solus ipse 'yksin itse') = mielikuva siitä, että "minä" on ainoa tiedollinen olento maailmankaikkeudessa.

Teatterissa näytelmän kaikki hahmot ovat mukana samassa näytelmässä ja tekemisissä samojen tapahtumien kanssa. Kaikkia tapahtumia ei näytelmässä välttämättä näytetä, vaan joistakin asioista vain kerrotaan. Täten jokaisella näyttelijällä on oma todellisuus jä näkemys näytelmästä: missä kohtauksissa näyttelen, mitä hahmoni ajattelee, miten hän puhuu ja liikkuu. Mikä näytelmän teema ja sanoma on. Muut näyttelijät suhtautuvat näytelmään aivan erilaisella tavalla.

Tällaisia mietitään lavan takana, verhojen suojissa ennen omaa entrèetä.

Ruusunen Kallion lukiossa

Menneestä ja tulevasta.

Aika on kulunut huomaamattani. Helmikuun jälkeen tunne-elämäni on järkkynyt, teatteri vienyt taas sydämeni, koulu aikani ja kirkko kaiken jäljelle jäävän. Mutta niinhän se on ollut jo kaksi vuotta. Onneksi saan kohta kesän takaisin. Parhaan ystäväni tekemät villasukat ovat kuluneet puhki kahdesti.

Tänään italian tunnilla puhui sveitsiläinen mies. Hän on suurlähetystön miehiä ja kotoisin minun kotiseudultani. Hän kertoi 75 minuuttia kaiken mahdollisen Sveitsistä ja näytti videoita, jotka herättivät minussa kammottavan voimakkaan koti-ikävän tunteen. Enää reilu kuukausi odotettavana...

Teemme näyttämöilmaisussa (ensi vuoden teatterissa) Prinsessa Ruususta. On kohtuutonta vaatia laatua kolmessa kuukaudessa kahdeksallatoista amatöörinäyttelijällä. Ensi-ilta koittaa ensi viikon torstaina. Ja tulemme varmasti valmiiksi sitä ennen. Kukaan ei yllättynyt roolistani: pahis. Etukäteisspekulaatiovaiheessa näyttelijätoverit ennustivat roolijakoa ja osuivat oikeaan ainakin minun kohdallani. Mutta Synkkäsilmän rooli on ollut erittäin vaikea; hahmo on muuttunut parin viikon välein, mutta nyt hahmo alkaa asettua ihoni alle. Metodinäyttelemistä en tietenkään kannata, sillä varsinkin pahiksen rooli pitää voida pudottaa heti, kun sitä ei tarvitse. On taitoa repäistä hahmo ylle tyhjästä. Mutta haasteet tekevät roolista entistä nautittavamman...

Kirkolla teimme pääsiäisen alla Pääsiäisvaellus-näytelmää, joka oli rankka rupeama. Se kertoo Jeesuksen viimeisistä päivistä Jerusalemissa kiertäen eri puolilla kirkon tiloja ja pelkästään lavastukseen menee useita päiviä ja öitä. Lopputulos on kuitenkin aina ollut vaivannäön arvoinen. Näytelmä toteutettiin nyt neljännen kerran nuorten ja nuorten aikuisten kokoonpanolla. Olen ollut mukana kolme vuotta ja lupauduin ohjaamaan ensi vuonna, sillä entiset ohjaajat eivät jaksa enää. Tämä ei kuitenkaan taida olla kovin viisasta, sillä samaan aikaan minun pitäisi valmistautua teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin ja lukea ylioppilaskirjoituksiin. Onneksi kirjoitan keväällä vain saksan, italian ja filosofian. Äidinkielen, ruotsin ja englannin suoritan ensi syksynä. Musiikin lukiodiplomi pitänee hoitaa alta pois joulun aikaan. Teatteridiplomin teen vasta loppukeväällä.

Teatteridiplomin käsikirjoitusta pitäisi alkaa rustailla pikku hiljaa, sillä tahdon esittää omaa sydämentuotostani, jonkinlaisen yhdistelmän arkirealismia ja jotain absurdia. Musadiplomi on jo työn alla ja bändi kasassa. Työnimenä toimii Kymmenen laulua Jumalasta. Aion tosissani soittaa pelkkää gospelia ja sellaiseen on Kalliosta hyvin vaikea löytää soittajia. Siksi olen ajoissa liikkeellä ja nyt vain toivon, ettei kukaan peru. Maaliskuussa esitin koulussa aamunavauksessa neljä omaa biisiäni soolona kitaralla. Kaverini tallensi vartin keikan ja olin lopputulokseen niin tyytyväinen, että kehtaan kuunnella tallenteet uudestaan, montakin kertaa.

Voisin tehdä jotain hassua ja alkaa julkaista tässä blogissa myös biisieni sanoja. En vain saa niitä kopioitua suoraan tänne, mutta pitää vain kirjoittaa ne auki. Siitä ei tietenkään koskaan ole haittaa.